Anna-Maija Junnila
Olen Riihimäeltä lähtöisin ja monen paikkakunnan kautta päätynyt Saloon. Opiskelin kuvataiteilijaksi Turun Piirustuskoulussa, ja tie vei myöhemmin Muurlan Opistoon, jossa aloitin Ekspressiivisen taideilmaisun ohjaajan opinnot v. 2013. Jäin heti koukkuun tähän mielenkiintoiseen ja kokonaisvaltaiseen menetelmään. Opinnot jatkuivat taideterapeutiksi asti, kestäen noin 5 vuotta. Koulutus on sveitsiläisen EGS-yliopiston (European Graduate School) hyväksymä.
Olen tehnyt töitä pitkään kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden parissa sekä hoitajana että ohjaajana, ja olen myös kouluttautunut alalle.
Olen työskennellyt monenlaisissa asiakaspalvelutehtävissä. Erilaisten ihmisten kohtaaminen on elämän rikkaus.
Minulle on tärkeää läsnäolo, rinnallakulkeminen ja tukeminen niin töissä kuin perheen kanssa. Luonto ja liikunta antavat hyvää oloa ja voimia monella tavalla.
