Ekspressiivinen taideterapia

Ekspressiivinen taideterapia hoitaa, ravitsee ja auttaa.

Ekspressiivinen taideterapia sai alkunsa USA:ssa 1970-luvulla ja rantautui Eurooppaan 1980-luvulla. Se on ilmiöpohjainen monitaiteinen matalan kynnyksen terapiamuoto, jossa keskitytään nykyhetkeen ja tulevaan.

Et tarvitse mitään taiteellisia taitoja. Sinä riität omana itsenäsi, sellaisena kuin olet. Työkaluina ovat kuvataide, kirjoittaminen, äänet ja musiikki, liike ja tanssi, valokuva sekä draama. Tärkeää on työskentelyprosessi, siinä kohtaamasi tunteet, havainnot ja aistimukset. Sinulla on vapaus tehdä juuri niinkuin itsestäsi tuntuu hyvältä. Oikeaa ja väärää tapaa ei ole. Teet omat tunteesi ja kokemuksesi näkyviksi taiteiden keinoin. Käytämme yksinkertaisia työtapoja. Kun tekniikka ei ole oleellista, mielemme on vapaa keskittymään tunteisiin ja aisteihin. “Low skill – high sensitivity” – on eräs tämän terapian merkittäviä perusajatuksia. Työskentelyä ei arvostella, arvioida eikä tulkita, vaan kerrot kokemastasi ja tekemästäsi itse.

Terapeuttina voin auttaa sinua yhteistyöllä ja kysymyksillä eteenpäin. Keskustelemme ja jaamme toistemme kokemuksia. Ekspressiiviseen taideterapiaan kuuluu myös leikki ja huumori, ihmettely, kysely ja yllätyksellisyys.

Luovuuden ja taiteenteon kautta saat rohkeutta, itseluottamusta ja -tuntemusta, toivoa ja uusia näkökulmia, voimavarasi tulevat käyttöön, ja voit viedä kaikkea kokemaasi arkielämään. Hoidat mieltäsi ja voimaannut.

Ekspressiivinen taideterapia sopii juuri sinulle, joka haluat apua elämän haasteellisiin tilanteisiin. Näitä voivat olla stressi ja työuupumus, suru, mielenterveyden ongelmat, pitkäaikainen sairaus ja omaishoitajuus. Tämä sopii myös kehitysvammaisille ja autismikirjon henkilöille. Voit myös ottaa aikaa vain itsellesi, tulla rentoutumaan ja tutkimaan sisintäsi, ihmettelemään maailmaa ja ihmisenä olemista. Tulet nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi, lempeällä kohtaamisella. 

Tervetuloa taiteilemaan yhdessä!